Iloista ja turvallista hyvinvointia metsästä, onnellisten koiruuksien puolesta.

Koirametsään on varattavissa aikoja aina puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Myös grillipaikan käyttö polttopuineen on mahdollista varata pidemmille ajoille.

KOIRAMETSÄN PIHAPIIRISSÄ ON MYÖS ULKORAKENNUS JA OMAKOTITALO JOITA REMONTOIDAAN PARHAILLAAN. METSÄ ON KUITENKIN KÄYTETTÄVISSÄ NORMAALISTI JA SIELLÄ SAA OLLA OMASSA RAUHASSA.


TERVETULOA KOIRAMETSÄ HILARIUKSEN KOTISIVUILLE. 

TÄLTÄ SIVULTA LÖYDÄT KAIKEN OLEELLISEN TIEDON HILARIUKSEN TOIMINNASTA. LOPUT SIVUT TARKENTAVAT JA TÄYDENTÄVÄT NÄITÄ TIETOJA. LISÄKSI MEIDÄN METSÄN TARINA -SIVUILTA LÖYDÄT IHAN VAAN KIRJOITTAMISEN ILOSTA SYNTYNEET OSIOT.

TOIVOTTAVASTI VIIHDYT!

Hilariuksella on myös verkkokauppa, josta voit hankkia niin lahjakortit kuin sarjakortitkin.  Ostaessasi sarjakortin, saat vierailusi edullisemmin. Vaihtoehtoina viiden ja kymmenen kerran sarjakortit. Kaikki kortit ovat voimassa 12kk ostopäivästä. Pääset tutustumaan valikoimaan alla olevasta linkistä.


Alta löydät oleellisimmat "pikaohjeet" koirametsän käytännöistä

KOIRAMETSÄN PIHAPIIRISSÄ ON MYÖS ULKORAKENNUS JA OMAKOTITALO JOITA REMONTOIDAAN PARHAILLAAN. METSÄ ON KUITENKIN KÄYTETTÄVISSÄ NORMAALISTI JA SIELLÄ SAA OLLA OMASSA RAUHASSA.


Hilariuksessa on koirille myös juomavettä tarjolla. Suosittelemme kuitenkin ottamaan oman kupin mukaan

1. Kun olet varannut ajan nettisivuiltamme, saat vahvistuksena sähköpostin jossa on portin koodi sekä varauksen koodi, jolla voit myös tarvittaessa tehdä peruutuksen osoitteessa https://www.hallinnoija.fi/kmhilarius/ajan-peruminen

3. Koirametsä Hilarius sijaitsee yksityistien päässä. Tie kulkee myös naapuritalon ohi. Aja siis rauhallisesti!

2. Saavu paikalle juuri ennen vuorosi alkua, aikaisintaan 5min. jotta edelliset ehtivät poistua rauhassa.

4. Pysäköi autosi heti pihaan tultaessa vasemmalle, metsän puoleiselle sivulle. Pidä koirasi kytkettynä kunnes pääsette koirametsän puolelle.

5. Alue on noin hehtaarin kokoinen, aidattu 2m korkealla panssariverkolla, Aita on ankkuroitu maahan, mutta ei kuitenkaan maan alle. Tarkkaile siis koirasi touhuja, etteivät he kaiva verkon viereen aukkoja.

6. Metsästä löytyy useampaa jätöksille tarkoitettua astiaa, kakkapusseja sekä lapiot ja haravat. Pidetään metsä viihtyisänä ja korjataan koiriemme jätökset aina kuin mahdollista. Muille roskille löytyy astia portilta.

7. Tupakointi metsässä on ehdottomasti kielletty. Tupakkapaikka löytyy grillikatoksen vierestä.

8. Mikäli huomaat metsässä, aidassa tai piha-alueella jotain puutteita tai korjattavaa, ilmoitathan siitä meille mahdollisimman pian. Erityisesti jos asia liittyy koirametsän käytön turvallisuuteen. Alue käydään säännöllisesti tarkistamassa että kaikki on kunnossa, mutta jos esimerkiksi luonnon voimista johtuen aita on rikkoutunut tmv. on erityisen tärkeää että saamme tiedon siitä mahdollisimman pian.

Vielä yksityiskohtaisemmat ohjeet ja opastukset löydät alla olevasta linkistä



Hilarus tarkoittaa latinaksi iloista. Englanniksi hilarious on vapaasti käänneetynä hilpeä. Se kuvastaa aika paljon meitä, meidän metsää ja meidän elämää. Suomen kieleen hilarius sopii kuitenkin paremmin.

Joten tervetuloa tutustumaan meidän lempilapseemme, joka on saanut inspiraationsa puhtaasti rakkaudesta lajiin, luontoon ja metsään.

Terveisin Hila ja Anni